*

Matilda Isotalo

Opiskelija haluaa jäädä Turkuun

Yksi vaaliteemoistani on saada Turusta vetovoimainen kaupunki, jotta opiskelijat haluaisivat jäädä tänne töihin valmistumisen jälkeen. Tällä hetkellä minulle suurin murhe turkulaisena opiskelijana on työllisyystilanne Turussa valmistumisen jälkeen, enkä ole yksin tämän huolenaiheeni kanssa. Yle kirjoitti aikaisemmin tällä viikolla, kuinka moni opiskelija mielellään jäisi Turkuun opiskelujen jälkeen jos työpaikkoja olisi riittävästi. Tällä hetkellä moni muuttaakin pääkaupunkiseudulle tai takaisin kotiseudulleen valmistumisen jälkeen. Tämän lisäksi moni murehtii miten tehdä, kun opiskelupaikkakunnalta on löytynyt puoliso, mutta molempien työllistyminen samassa kaupungissa on pieni. Haluaisin, että opiskelijan ei tarvitse murehtia työllistymisestä opintojen jälkeen, vaan että kaupunki tukisi nuoria aikuisia työllistymisessä. Tähän löytyy keinoja.

Näen suuren mahdollisuuden kaupungin kasvuun opiskelijoissa. Turussa on n. 40 000 opiskelijaa, ja jos edes neljäsosa opiskelijoista jää valmistuttuaan Turkuun, kasvaa kaupunki huimalla vauhdilla. Kaupungin kasvun myötä kasvaa myös tarve palveluille, joka puolestaan luo työpaikkoja. Tämä on lähtökohta työllisyyden kasvulle kaupungissa. Toisen kasvun mahdollisuuden näen erityisesti nuorten start up-yritysten tukemisella ja isojen yritysten tuomisella Turkuun, Meyer Turkua ja lääke- ja teknologiayrityksiä unohtamatta. Villi, mutta mahdollinen ajatus taasen olisi edistää infrastruktuuria niin hyvin, että asuminen Turussa, mutta työnteköpääkaupunkiseudulla olisi mahdollista.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat